perjantai 4. helmikuuta 2011

Vuoden 2010 parhaimmistoa ja vähän uuttakin

Suunnitelmissa on ollut tehdä kuvakooste viime vuoden mieluisimmista tuotoksista, mutta projekti on vain jäänyt kiireellisempien hommien jalkoihin. Täältä pesee!

Excel paljasti karun totuuden: vuonna 2010 lähes 11kg lankaa muutti käsissäni muotoaan valmiiksi neuleiksi. Uskomatonta mutta totta.

Ensimmäinen pitsihuivini syntyi helmikuussa ja malliksi valikoitui Revontuli. Nro 1:ssä lankana Evillan A-26 8/2. Tästä alkoi pitsihuivihullutus, joka jatkuu tänäkin vuonna.
Näitä tuli tehtailua 4 kpl viime vuonna ja tämän vuoden saldo on jo 2kpl.
Lempparini on ehdottomasti nro5, jossa lankana Aade long Red II.





Pyöryläliivejä tuli tehtyä kaksi. Itselle Puro Iltanuotiosta ja äidille Kanervikosta.
Ohje löytyy Novitan syksy 2009-lehdestä.








Sukkia tuli tehtyä niin monet ja monenmoiset, että niitä en edes lähde listaamaan.
Hyvä ystäväni sai joululahjaksi Adamas shawl:n, joka on Aade long Flame 8/1:stä ja Ornaghi Filati merino oro:sta yhdessä:

 JA viimeisenä muttei vähäisimpänä ehdoton lempparini, huivijakku Rose mohairista. Ohje löytyy Novitan kevät 2009-lehdestä.

Harmillista, että kaikki tummat värisävyt katosivat Rose mohairin värikartasta kesäksi. Ei voi kun toivoa, että tämäkin ihana viininpunainen tekisi paluun taas syksyllä.

 Kaikki tekemäni pitsihuivit löytyvät Ravelrysta tarkemmilla tiedoilla.



Kuvat hyppelevät näköjään ihan miten sattuu, mutta en anna sen haitata. Kyllä tästä jo jyvälle pääsee. :)

4 kommenttia:

ertzu kirjoitti...

Kiitos kun kävit kurkkimassa Hih...mulla niitä vahvoja värejä löytyy mutta mä oonkin rose hamsteri..ja kyllä toi sun varasto on pieni..vaix oon myynyt suurimman osan novitan langoista nii eiköhän niitä lankoja oo joku 40kg....

Lila kirjoitti...

Upeita töitä olet tehnyt!
Minä tykkään myös rosesta, vaikka varastossa ei montaa kerää olekkaan:)

Agatha kirjoitti...

Hienoja huiveja! Kiva kuulla, että huivihullutus on iskenyt toisiinkin :D

Neule-Kirppu kirjoitti...

Nyt vasta huomasin blogisi, niin piti tulla kurkkimaan. Kauniita neuleita olet tehnyt. Huivivillitys on myös tarttunut minuun;)