perjantai 5. elokuuta 2011

Aiheen vierestä ja muutama valmistunutkin

Alkuviikon nyhjäsin mökillä kolme päivää ihan kaikkea muuta kuin noita KYJY-projekteja. Virkkasin nimittäin jämälankapeittoa kasaan kuin apinan raivolla. Enää 6 palaa kiinnittämättä ja reunuksen virkkaus. Tulee tuosta sentään mukavasti miinuksia ja alkaa vähitellen muistuttaa torkkupeittoa. Kolmen päivän urakka aiheutti jo lievän rasitusvamman etusormeen, joten nyt pitäisi vaihteeksi siirtyä neulomisen pariin...
Jämälankaprojekti mökillä

No, on niitä KYJYjäkin ehtinyt taas valmistua, vaikken olekaan ehtinyt niistä bloggaamaan. (Onpas ollut kiireinen loma...) Nyt on valmiina 11, aloitettuna 22 ja viimeiset kaksi aloitusta jäänevät ensi viikkoon viime tippaan, jolloin toivottavasti vapautuu puikkoja lopuille. Tai sitten on vain annettava periksi ja lähdettävä shoppailemaan lisää työvälineitä...
Ensimmäisenä raitasukat perinteisesti magic loopina ja 4,0:n pyöröllä. Menekki yksi 150g kerä.
KYJY #13 Novita 7 Veljestä Raita
Viime sunnuntaina pyöräytin vihdoin ja viimein nämä unelmakämmekkäät itselleni. Tämäkin ohje lankoineen oli jo reilun vuoden ehtinyt marinoitua varastossa ennenkuin sain homman viimein aloitettua. Ohje on Dropsilta (108-36) ja helppo sekä nopea ja lopputulos ihana.
KYJY #20 Kämmekkäät
Lankana näissä on Dropsin Merino extrafine ja puikot 3,5 resoriin ja 4,0 muuhun. Menekki 70g. Sovelsin ohjeen magic loopille.
Drops Merino extrafine, menekki 70g
En malta odottaa syksyä ja näiden käyttöönottoa!

Ja sitten vielä tuo murheenkryyni, KYJY #14 eli Ginkgo shoulderette.
KYJY #14
Käytin tähän pikkuhuiviin Drops Baby Alpaca silkin loput 70g. Huivi on ohjeesta poiketen tehty 4,5:n pyöröllä ja viimeinen kerros ja päättely 6,0:n pyöröllä. Ohje oli yllättävän helppo, vaikka pitsiä tehtiinkin reunukseen sekä oikealla että nurjalla, mutta tämän pingottaminen tuottikin sitten yllättävän paljon tuskaa.
48 cm x 120 cm
En edelleenkään saanut tuota lehtikuviota näyttämään samalta kuin ohjeessa, mutta en jaksa enää uusia pingotusyrityksiä. Saa luvan kelvata.
Epäonninen pingotus
Istuskelin eilen taas Jumbossa Neuleharppujen seurassa neulomassa ja nauramassa. Ja tein uuden ennätyksen kotiinpaluussa Jumbosta. Kannatti optimoida reittivalinta, kotimatkaan meni nyt vain tunti! Ensi viikolla uusiksi, jos vain kädet kestää!

7 kommenttia:

Roina kirjoitti...

Hienoja töitä sinulla! Ihanat nuo kämmekkäät tosiaan ja Gongkosta tuli upea. Minusta pingotus on kyllä varsin onnistunut! :)

Nina / Kasoittain kirjoja kirjoitti...

Kauniita töitä kaikki, huivin kuvio on jotenkin erityisen kiva :)

Heidi kirjoitti...

Miten heinoja töitä!

Juli@ kirjoitti...

Kauniita kauniita. Tuon Ginkgon ohje on mulla jo tulostettuna, jospa joskus jaksaisin alkaa tekemään :D

Lila kirjoitti...

Kauniita töotä olet tehnyt :) Nuo kämmekkäät on kyllä aivan huiput!

ertzu kirjoitti...

Aivan ihana huivi ja käämmekkäät upeat meinaatko ruveta minuksi

Neule-Kirppu kirjoitti...

Upeita neuleita!