maanantai 11. heinäkuuta 2011

Wollmeise-analyysi ja vähän muutakin

Zeldalta ostamani Wollmeise pääsi puikolle lähes samantein kun langan käsiini sain. Sille oli jo visio odottamassa.

Hmmm. Langan neulominen ei loppupeleissä ollutkaan niin tajunnanräjäyttävä kokemus kuin olin odottanut. Kaikkihan tuota lankaa niin kovasti kehuvat. Neulomistuntuma oli kuin merseroidulla puuvillalla. Tiukkakierteistä, mutta pirun liukasta neulottavaa eli pitsiä tehdessä on oltava tarkkana. Lopputulos oli kuitenkin pehmoista. Siitä huolimatta Arroyo pääsi vielä huuhteluainekylpyyn ennen pingotusta. Lanka pingottuu hyvin ja tuntuu olevan muotonsa pitävää.
KYJY #11 Wollmeise Twin WD Granatapfel
 5,0:n pyöröllä menekki tähän huiviin oli 110g. Malli oli yksinkertainen ja helppo. Ehkä siitä syystä sen valmistuminen kesti Annista pidempään, kaipasin tätä tehdessä sitä nyppyjen näpertelyä...
Ohjeesta poiketen tein huivin vartalo-osan sileänä ja toiseksi viimeisellä kerroksellä ennen päättelyä uuden reikäkerroksen.
 
Pikkukavereiden kanssa sohvalla
Lopputulos on kuitenkin kaunis ja väri miellyttää silmää. En kuitenkaan aio tehdä toista ainakaan lähiaikoina.
Ai juu, huivista tuli aikas massiivinen, siipiväli on n. 160 cm ja korkeus keskeltä 36 cm.

7/12 KYJYä selätettynä. Pitäisi varmaankin aloittaa taas uusi projekti tai toinenkin.
        *********************************************************************************************
Voitin tässä taannoin Heffaklumpenin blogiarvonnan ja palkinto kolahti postiluukusta tänään.
Salaa elättelin toivetta virkatusta kukkarosta, joita Heffis esitteli blogissaan ja jee, sain sellaisen! KIITOS!
Lisäksi paketista löytyi kaunis kortti ja pussillinen jugurttirusinoita.

7 kommenttia:

Neule-Kirppu kirjoitti...

Kaunis huivi, muistuttaa hieman Annista. Pitänee kokeilla tehdä itsekin joskus...Minä pidän Wollmeise langoista, mutta niitäkin taitaa olla erilaisia, ei ole paljon kokemusta ko langasta. Ihana paketin olet saanut.

Lankakeiju kirjoitti...

Ihana huivi.

Roina kirjoitti...

Kaunis huivi! Väri on ihana!

Angelique kirjoitti...

Jugurttirusinoita... äh, nyt alkoi tehdä mieli suklaarusinoita! Joka tapauksessa kaunis huivi. Kieltämättä nypyt ovat hauskoja ;)

Zelda kirjoitti...

Aivan upean kaunis tuli huivistasi. Minä en yleensä itse pidä puuvillamaisesta tunnusta langoissa, mutta WM:stä pidän. Sen kyllä joudun myös toteamaan, että lankaa joutuu "pitelemään" hiukan toisin kuin muita merinolankoja ja se toki luo haastetta neulomiseen:)

Sansui kirjoitti...

Nuo kukkarot on kyllä ihania! Olen niitä käynyt Heffaklumpenin blogissakin ihailemassa =)

Heffaklumpen kirjoitti...

Kauniin huivin olet taas neulonut! On sinulla vikkelät puikot! :) Mukavaa että kukkaro oli sinulle mieluinen, tulin tosi iloiseksi kun luin tekstisi täältä blogista sekä myös yv:nä. Kiitos kehuista!