sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Poikki ja pinoon


Sainpas viimein poikittain neulotun takkini valmiiksi, nyt kun se on jo liian kuuma sisällä pidettäväksi...

Lankana on Austermann Creativ&Filz:ä (Karnaluksista). Ja nyt voin jo todeta, että tämä Puron vastine on ykköslaatua verrattuna siihen kakkoslaatuiseen tavaraan jota Puron nimellä Suomessa myydään... Sad but true.

Lankaa projektiin kului 11 kerää eli 550g. Vielä jäi siis asusteita varten lankaa jäljelle. Vartalokappale on tehty 5,5:n pyöröllä ja resorit ja kaulus 5,0:n pyöröllä.





Ohje on Ravelrysta omin mukailuin:



Hihat ja kaulus ovat 2o2n-resoria helmineuleen sijaan ja kauluksesta tein vähän shaalimaisen. Olisi voinut olla leveämpikin.



En halunnut tehdä helmaa erikseen, koska se näytti olevan muiden tekeleissä niin irrallisen näköinen, joten tein sen samalla kun vartalokappaleen. 
12 silmukkaa alareunaan lisää ja niillä ainaoikeaa koko matkalta.






Nappia etsin takkiin pitkään ja hartaasti ja lopulta se löytyikin Nappitalosta. 

En nimittäin halunnut pyöreää nappia. Kolmionmallinen olisi ollut optimaalisin, mutta tähän on nyt tyytyminen.
  








Tästä tuli just semmonen kuin ajattelinkin, mitä nyt ehkä aavistuksen väljä hartioista. Tein L-koon silmukkamäärillä ja etupuolen L-mitoilla, mutta takaosan mitat M-koosta. Ja ainoat ommeltavat saumat olivat hartiasaumat!    

Takatalvea odotellessa! 

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Moottoroidut puikot esittää: Polvisukat numero 6

Näitä syntyy jo ihan huomaamatta. Lajissaan jo kuudennet käyttöpolvarit, seitsemännet jos seiskaveikasta tehdyt kotioloiluun suunnatut pitsipolvarit lasketaan mukaan.

Drops Fabel sunset sai kunnian päästä lemppari Fabeleiden joukkoon. Ei ole guacamolen voittanutta, mutta tämä väri tulee hyvänä kakkosena.

Magic loop-tekniikalla ja kärjestä aloitettuna, kuten kaikki sukkani nykyään. 2,5:n pyöröllä lankaa kului 154g, mutta onneksi sitä löytyy varastosta vielä reilusti lisää. Tämä ei siis jää tähän. ;-D

Just laskeskelin, että kolmet sukat on parhaillaan puikoilla ja neljännet jo suunnitteilla. Ei siis päivää ilman villasukkia. Sellaista on sukkafriikin arki. :-D

Ja nyt huomaan, että joissain asioissa Novitan blogisysteemi sentään päihittää Bloggerin, hymiöissä nimittäin.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Ruffles are us

Dropsin Baby Alpaca Silk ei kauaa ehtinyt laatikossa pyöriä. Poppelin Pauliinalta sain eilen messuilla viime hetken vinkit ja tässä on tulos:
Kaksinkertaisena lankaa meni 170g. Aloitusreunan ainaoikein-osuus 4,5:n pyöröllä ja loppu huivista 5,0:lla.

Ohjeessa kehotetaan lyhennettyjä kerroksia tehdessä jättämään silmukoita apulangalle odottamaan, mutta miksi tehdä asia noin hankalasti??
Senkun vaan jättää silmukat vuorollaan odottamaan pyörölle, hyvin näkee missä kohtaa seuraava käännöskohta on vuorossa
(5 silmukkaa ennen edellistä käännöstä).

Viimeisellä kerroksella oli silmukka poikineen pääteltävänä, enkä ehtinyt ulos päivänvaloon kuvaamaan huivia. Joudutte tyytymään makkarin mattoon.




Lanka oli ihanaa neuloa ja lopputulos menee käyttöön heti huomenna! Jos jotain huonoa pitää keksiä, niin alpakan liukkaus tekee langanpäiden päättelystä yhtä tuskaa, mutta se nyt on pieni harmi ihanaa lopputulosta katsellessa. Lankaa jäi 80g, mahtaisikohan se riittää Arroyo-huiviin??

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Kädentaitomessut - mikä ihana tekosyy !!

Kartuttaa lankavarastoa nimittäin.
Mukaan tarttui alle parissa tunnissa reilu kilo lankaa ja ties mitä ihanaa piti vielä jättää ostamatta. Tässä todistusaineistoa:
Osa lastista menee lahjoiksi, joten lankavarastoni kasvoi "vain" 850 grammalla.
Ja nyt takaisin puikkojen ääreen. Dropsin Baby Alpaca Silk pääsi heti puikolle!