Näytetään tekstit, joissa on tunniste luontokuvia. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. huhtikuuta 2016
Lontoo, kosmiset sukat ja postiviikko
Viime viikonloppu tuli vietettyä Lontoossa. Matkan teemana oli Sherlock Holmes. Käytiin museossa 221b Baker Streetillä fiilistelemässä ja tietty myös Speedy's Café:ssa syömässä. Olipas pikkuruinen paikka! Matkamuistoja tarttui myös mukaan. Matkamuistona toin mukanani myös oikein mukavan kevätflunssan, jota parantelen parhaillaan, mutta itse reissu oli tosi onnistunut. Kuvasaastetta, olkaapa hyvät.
Matkaneuleena oli sukat Wollmeise Twin:stä. 2,5mm:n pyöröillä looppailin ja nämä melkein valmistuivat jo matkan aikana. Väri on Xaverl und Rosi ja sitä meni näihin 115 grammaa. Kuva on huono pikaräpsy kännykällä, pahoittelen.
Ja pitihän sitä tietty käydä myös lankakaupassa. Olin jo etukäteen tutkaillut Loop:n tarjontaa ja tehnyt ostoslistaa neulesuunnitelmat mielessä. No, uusiksihan ne meni. Lankaa ja kaikkea ihanaa kahdessa kerroksessa, eihän sieltä meinannut pois päästä! Lisäksi puodinpitäjä oli todella mukava.
Onneksi viereisen kahvilan wifi ylti myös Loop:n puolelle, joten saatoin surffata Ravelryssa samalla kun mietin ostoslistaani uusiksi. Mukaan lähti Ravellon verran Madelinetosh Merino Light:a sekä lankaa pariin pipoon ja yhteen huiviin. Olen tyytyväinen. Ja haluan tuonne takaisin! Sain leimakortinkin... :D
Ja jotta lankavarasto ei vahingossakaan pääsisi pienenemään liikaa, posti toi viikolla tällaisen ihanuuden. Lanka on A Homespun Housen uutta Soft Sock:a ja väri on herkullinen Tooty Fruity. Nam. Tästä taitaa tulla Fine and Dandy sukat. Ja mukana oli myös pari kissadonitsia, jotka ovat kerroslaskureita.
Eikä siinä vielä kaikki. Liityin Instagrammiin ja menin sitten voittamaan ensimmäisessä Giveaway-kisassa, johon osallistuin. Olen äimänä vieläkin. Kettle Yarn Co:n Linda lähetti mulle tällaisen ihanan pikkuisen tarvikepussukan.
Huh mikä viikko. Kaikesta lankamäärästä huolimatta huhtikuu on ollut todella tuottoisa. Jos olotila vain sallii, seuraava huivi odottaa pingottamista. Siitä toivottavasti lähiaikoina lisää.
Tunnisteet:
hamsterikohtaus,
lankamatkat,
luontokuvia,
madelinetosh,
sekalaista,
sherlock,
sukat,
wollmeise
sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
Neulominen, mitä se on??
Viikonloppu mennä vierähti vauhdilla, tällaista legotaloa kootessa. Montaakaan silmukkaa en ehtinyt neuloa, mutta muttereita on tullut kiristeltyä senkin edestä. Käsityötä se tämäkin.
Ehdin hieman leikkiä uudella kamerallani. Tämmöinen öttiäinen tulla tupsahti kahvipöydän koristeeksi ja antoi zoomailla itseään melko kauan. Pitäisi googlettaa mikä otus mahtaa olla kyseessä. Ai että Sonylla saa hienoja kuvia! Sony päihittää vanhan temppuilevan HP:ni kuus-nolla, vai mitä sanotte?

perjantai 31. toukokuuta 2013
Hälsningar från Island
Kulunut viikko mennä vierähti Islannissa työmatkalla. Lämpötila noin +9 astetta päivällä ja iltaisin vielä vähemmän. Pilvistä ja tuulista, torstaina ja perjantaina vielä kunnon vesisadettakin kaupan päälle. Olipa kiva kuulla, että Suomessa sen sijaan kärsittiin helleaallon kourissa...
Töiden lomassa ei hirveästi vapaa-aikaa jäänyt ja shoppailutkin jäivät viimeisen iltaan. Painelin menemään torstai-iltana tihkusateessa pitkin Reykjavikin katuja paikallisia lankakauppoja metsästämässä. Knitmapin mukaan niitä piti löytymän useampikin ja näistä listalleni päätyivät viisi lähintä. Ja Islannissa menee sitten kaikki kaupat muutamaa turistikrääsäputiikkia ja ruokakauppaa lukuunottamatta kiinni jo viimeistään kuudelta illalla, joten kiirettä piti. Knitmapista tulostettu kartta kourassa suunnistin pitkin Reykjavikin keskustaa ja viidestä listaamastani putiikista paikansin neljä ja näistä kolmen antiin ehdin tutustua ennen sulkemisaikaa. Ja hintataso oli Islannille tyypillisesti varsin suolainen.
Ensimmäisenä poikkesin hotellia lähimpänä sijaitsevaan lankakauppaan nimeltä Amma mús - handavinnuhús. Valikoimassa lankaa, ristipistoja, virkkaus- ja ristipistolehtiä sekä muutamia kirjoja. Langoissa puuvillaa, akryyliä, villaa ja alpakkaa lähinnä Tanskasta ja Norjasta, alpakat Perusta. Täältä löytyi myös karheinta merinovillaa mitä ikinä olen onnistunut löytämään. Tanskassa pitää merinovillankin olla ilmeisesti yhtä karkeaa mitä vironvilla...auts. Ristipistosetit olivat sen verran hinnakkaita, että ostamatta jäi. Kuolaamani kissapistely (koko 40x30cm) olisi ollut euroissa lähemmäs 90€, joten ei kiitos.
Seuraavana oli vuorossa mielestäni parhain kohde, Storkurinn. Liike on toisessa kerroksessa, katutasossa on ruokamarketti Bonus. Täältä löytyi lankaa, valtavasti kirjoja ja lehtiä (lankamerkkien ohjelehtiä enimmäkseen), Knit pron ja Cloverin tarvikkeita, nappeja ja hieman myös kankaita. Lankamerkeistä edustettuna Rowan, Debbie Bliss, Elisabet Lavold, Lettlopi ja muutama Malabrigokin mahtui joukkoon. Täältä meinasi tarttua lankaa mukaan, mutta Debbie Blissin Angel:stä ei löytynyt mieleistä väriä. Harmi. Kaupassa on muuten myös mahdollista keriä ostamansa langat paikan päällä, asiakkaiden käyttöön on tarjolla niin kerijälaite kuin vyyhdinpuut.
Kolmas kohde loisti poissaolollaan, ainakaan se ei löytynyt Knitmapin ehdottamasta paikasta. Nyt jälkeenpäin tutkailtuani asiaa tarkemmin Knitting Iceland olisi myös ollut Laugavegurin varrella, mutta se oli mennyt kiinni jo neljältä. Ei se mitään. Eteenpäin, sanoi harppu vesisateessa.
The Handknitting Assosiation of Iceland myi pääasiassa valmiita islantilaisneuleita ja niitä putiikki suorastaan pursusi. Ihan perimmäisenä löytyi pieni hylly, jossa oli Lettlopi:a niin irtohahtuvana kuin hahtuvakiekkoina, sekä yksin- että kaksinkertaisena kerissä. Myös pari muuta islantilaista villalankamerkkiä löytyi, mutta lankojen jo ennalta tiedossa ollut karheus ei houkutellut ostamaan. Ei edes sitä yksinkertaista Lettlopi:a huivilangaksi, hyvästä värivalikoimasta huolimatta.
Listan viimeinen kohde oli Litla Prjónabúðin, josta myöhästyin vaivaiset kymmenisen minuuttia. Valikoimaa en näyteikkunan takaa päässyt tarkemmin tutkailemaan, mutta pienenä kuriositeettina pitää mainita tiskillä näkyvästi komeillut Succaplokin tarviketeline.
Lopuksi pari sekalaista otosta paikan päältä.
Reykjavik oli pieni kaupunki, siellä pääsi hyvin kävelemällä paikasta toiseen. Lankaa ei matkalta mukaan tarttunut, muita tuliaisia kyllä. Islanti = nähty.
Töiden lomassa ei hirveästi vapaa-aikaa jäänyt ja shoppailutkin jäivät viimeisen iltaan. Painelin menemään torstai-iltana tihkusateessa pitkin Reykjavikin katuja paikallisia lankakauppoja metsästämässä. Knitmapin mukaan niitä piti löytymän useampikin ja näistä listalleni päätyivät viisi lähintä. Ja Islannissa menee sitten kaikki kaupat muutamaa turistikrääsäputiikkia ja ruokakauppaa lukuunottamatta kiinni jo viimeistään kuudelta illalla, joten kiirettä piti. Knitmapista tulostettu kartta kourassa suunnistin pitkin Reykjavikin keskustaa ja viidestä listaamastani putiikista paikansin neljä ja näistä kolmen antiin ehdin tutustua ennen sulkemisaikaa. Ja hintataso oli Islannille tyypillisesti varsin suolainen.
Ensimmäisenä poikkesin hotellia lähimpänä sijaitsevaan lankakauppaan nimeltä Amma mús - handavinnuhús. Valikoimassa lankaa, ristipistoja, virkkaus- ja ristipistolehtiä sekä muutamia kirjoja. Langoissa puuvillaa, akryyliä, villaa ja alpakkaa lähinnä Tanskasta ja Norjasta, alpakat Perusta. Täältä löytyi myös karheinta merinovillaa mitä ikinä olen onnistunut löytämään. Tanskassa pitää merinovillankin olla ilmeisesti yhtä karkeaa mitä vironvilla...auts. Ristipistosetit olivat sen verran hinnakkaita, että ostamatta jäi. Kuolaamani kissapistely (koko 40x30cm) olisi ollut euroissa lähemmäs 90€, joten ei kiitos.
![]() |
Storkurinn (joku nainen otti ja pölähti eteen kesken näyteikkunan kuvaamisen) |
Kolmas kohde loisti poissaolollaan, ainakaan se ei löytynyt Knitmapin ehdottamasta paikasta. Nyt jälkeenpäin tutkailtuani asiaa tarkemmin Knitting Iceland olisi myös ollut Laugavegurin varrella, mutta se oli mennyt kiinni jo neljältä. Ei se mitään. Eteenpäin, sanoi harppu vesisateessa.
The Handknitting Assosiation of Iceland myi pääasiassa valmiita islantilaisneuleita ja niitä putiikki suorastaan pursusi. Ihan perimmäisenä löytyi pieni hylly, jossa oli Lettlopi:a niin irtohahtuvana kuin hahtuvakiekkoina, sekä yksin- että kaksinkertaisena kerissä. Myös pari muuta islantilaista villalankamerkkiä löytyi, mutta lankojen jo ennalta tiedossa ollut karheus ei houkutellut ostamaan. Ei edes sitä yksinkertaista Lettlopi:a huivilangaksi, hyvästä värivalikoimasta huolimatta.
Listan viimeinen kohde oli Litla Prjónabúðin, josta myöhästyin vaivaiset kymmenisen minuuttia. Valikoimaa en näyteikkunan takaa päässyt tarkemmin tutkailemaan, mutta pienenä kuriositeettina pitää mainita tiskillä näkyvästi komeillut Succaplokin tarviketeline.
Lopuksi pari sekalaista otosta paikan päältä.
![]() |
Jos krakan solmimistaidot ovat ruosteessa, löytyy siihenkin apu Laugavegurin varrella olevan talon seinästä. |
![]() |
Harpa (http://en.harpa.is/) |
Reykjavik oli pieni kaupunki, siellä pääsi hyvin kävelemällä paikasta toiseen. Lankaa ei matkalta mukaan tarttunut, muita tuliaisia kyllä. Islanti = nähty.
lauantai 27. lokakuuta 2012
Tunnelmakuvia
Viikko sitten tallustellessani pitkin rantoja ei lumesta ollut vielä tietoakaan. Eilisaamuna kuitenkin maa oli hetkellisesti valkeana ja ulkona heti hieman valoisampaa. Hukutan teidät vaihteeksi vain luontokuviin.
Vaikka talvi tekee tuloaan, sisällä tapahtuu kummia. Miltassiassa on kuusi kukkaa ja lisää on tulossa. Samoin yksi mehikasveista eteläikkunalla päätti tehdä lisää kukkavarsia ja kukkia piisaa!
Mukavaa viikonlopun jatkoa!
![]() |
The first sight of snow 26.10.2012 |
Mukavaa viikonlopun jatkoa!
perjantai 28. syyskuuta 2012
Syystunnelmaa
Syksy. Lempivuodenaikani. 
Torstaina oli aivan ihana ilma kun kuljeskelin Haikon kartanon puistossa ja nautiskelin sumusateesta.
Neulerintamalla on ollut hiljaista kiitos työkiireiden ja sairastelun. Jotain on kuitenkin valmistunut raportoitavaksi asti. Niistä viikonlopun aikana vielä lisää...

perjantai 20. heinäkuuta 2012
Sormipuolen ajanvietteet
Kiitoksia myötätunnosta. Sormella taitaa olla vielä toivoa.
Virkkaaminen on sormipuolena poissuljettu vaihtoehto. Neulominen sentään onnistuu pienissä erissä kerrallaan. Jäljelle jää ristipistoilu, jossa ei vasenta etusormea juuri tarvita. Tiikeri on siten edennyt vauhdilla tällä viikolla. Ja mikäpä tämän parempaa ajanvietettä ristipistoilun ohella:
Huomenna suuntana Tampere ja Finncon 2012. Onko muita tulossa?
Sukka-ainekset lähtevät mukaan, joten minut voi helposti bongata joukosta. Etsikää sormipuoli, joka yrittää neuloa sukkia ja olla kiroilematta...
Ja lopuksi vielä mielenkiintoinen valoilmiö autosta kuvattuna. Onko tämä nyt se halo?
Nappasin tämän keskiviikkoaamuna matkalla mökille.

DoctorWho,
Finncon,
luontokuvia,
ristipistot
lauantai 7. heinäkuuta 2012
Outoa viherrystä
Tervehdys kaikille ja tervetuloa uudet lukijat! Käyn kyllä säännöllisesti lueskelemassa blogejanne, mutta olen viime aikoina ollut laiskanpuoleinen kommentoija. Yritän kunnostautua kommentoinnin saralla.
Harventuneista päivitysväleistä kun tuppaa tulemaan palautetta, niin blogataan sitten puuta heinää paremman puutteessa. Jämälankaprojekti on vielä hitusen vaiheessa, joten esittelenpä tätä outoa viherrystä ikkunalaudoiltani. Siis se viherpeukalo puuttuu edelleen, mutta ikkunalaudoilla tapahtuu kummia:
Tässä alkaa jo pelätä orkideoiden puolesta. Jos kerran muut rehut alkavat viihtyä hoidossani, se saattaa tietää tuomiopäivää orkideoilleni. Toivottavasti ei!
Eipä tässä tämän kummempia. Olen ahkerasti kaupannut lankojani eteenpäin, mutta lankavarasto vain jatkaa paisumistaan. Ei muuta kuin mars takaisin neulomaan!
Harventuneista päivitysväleistä kun tuppaa tulemaan palautetta, niin blogataan sitten puuta heinää paremman puutteessa. Jämälankaprojekti on vielä hitusen vaiheessa, joten esittelenpä tätä outoa viherrystä ikkunalaudoiltani. Siis se viherpeukalo puuttuu edelleen, mutta ikkunalaudoilla tapahtuu kummia:
![]() |
Vasemmalta oikealle: mehikasvit, kukontöyhtöperhe numero uno, myöhäisherännäinen kukontöyhtö ja sitruuna |
Eipä tässä tämän kummempia. Olen ahkerasti kaupannut lankojani eteenpäin, mutta lankavarasto vain jatkaa paisumistaan. Ei muuta kuin mars takaisin neulomaan!
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
Peukalo vihertää
Ei, en ole innostunut koolaamaan lankoja pitkästä aikaa. Olen ihan oikeasti yrittänyt leikkiä kotipuutarhuria. Juu-u. Minä, joka en viherpeukaloa omista. 
Joululahjaksi saamani "idioottivarma" kotiyrttitarha on odottanut jo tovin pääsyä istutusruukuista isompaan multamäärään. Rosmariini ei itänyt ollenkaan ja ruohosipulikin taisi jo ottaa nokkiinsa saamastaan kohtelusta. Siirsin parvekelaatikkoon viisi istutusruukullista yrttejä. Vasemmalta oikealle: persilja, timjami, basilika, ruohosipuli ja timjami. Timjamia oli paketissa kahta eri lajia, älkää kysykö miksi.
Lisäksi heitin taannoin kokeeksi yhteen ruukkuun läjän viime kesäisen kukontöyhdön (?? Celosia argentea kimono lukee muistilapussa) ja pari sitruunan siementä. Sitruunat piti pelastaa omaan ruukkuunsa ja ensimmäinen töyhtö on jo alkanut tulla näkyviin. Ruukussa on edelleen tungosta (yhteensä 6 tainta), pitäisi kai siirtää nuo pienemmät pois vielä omaan ruukkuunsa?
Mökillä maa oli lumen peitossa vielä viikko sitten, mutta eilen näyttikin sitten jo tältä:
Tovin joutuu vielä odottamaan, ennenkuin pääsee tekemään raparperipiirakkaa.
Olen kunnostautunut tässä kuussa taas lankavarastoni kasvattamisessa. Puolustuksekseni täytyy sanoa, että vain Wollmeisella.
JA viikonloppuna olen kilkutellut ahkerasti puikkoja.
Toukokuussa onkin sitten Dropsin talvilankojen ale. Voi ei...
Nyt päättelemään huivia, jotta saan vielä miinuksia tälle kuulle! Kuvia luvassa toivottavasti huomenissa.
Joululahjaksi saamani "idioottivarma" kotiyrttitarha on odottanut jo tovin pääsyä istutusruukuista isompaan multamäärään. Rosmariini ei itänyt ollenkaan ja ruohosipulikin taisi jo ottaa nokkiinsa saamastaan kohtelusta. Siirsin parvekelaatikkoon viisi istutusruukullista yrttejä. Vasemmalta oikealle: persilja, timjami, basilika, ruohosipuli ja timjami. Timjamia oli paketissa kahta eri lajia, älkää kysykö miksi.
![]() |
Yrtit rivissä |
![]() |
Töyhtöjä tulossa |
![]() |
Sitruunat |
Tovin joutuu vielä odottamaan, ennenkuin pääsee tekemään raparperipiirakkaa.
Olen kunnostautunut tässä kuussa taas lankavarastoni kasvattamisessa. Puolustuksekseni täytyy sanoa, että vain Wollmeisella.
Toukokuussa onkin sitten Dropsin talvilankojen ale. Voi ei...
Nyt päättelemään huivia, jotta saan vielä miinuksia tälle kuulle! Kuvia luvassa toivottavasti huomenissa.
lauantai 14. huhtikuuta 2012
Kevätsukat
Ulkona oli aamulla ihanan kostea ja sumuinen ilma = katupölyä nolla. 
Aamulenkillä kohtasin lähietäisyydeltä tällaisia kaunokaisia:
Jo pari päivää viimeistelykeijua odotelleet kevätsukat ovat viimeinkin esittelykelpoiset. Lankana Dropsin Fabel, väri keltainen/roosa. Ja peruskaava: 2,5:n pyöröt, magic loop ja kärkialoitus. Langanmenekki oli 78 grammaa. Yllättävän pliisu värivalinta sukkiin minulta, tiedän, mutta ihan mukava lopputulos. Tykkään.
En täsmännyt raitoja, vaan ne kohdistuivat ihan itsestään alusta alkaen. Tosin matkan varrella tuli vastaan ikävä, Fabelille ei niin tavanomainen yllätys = solmu, jonka jälkeen värit lähtivät kulkemaan päinvastaiseen suuntaan. No, ei auttanut kuin jatkaa kerän ulkopuolelta ja kohdistaa raidat loppuun saakka.
Illalla on luvassa neuleharppuilua ja nyt pitäisi keksiä minkä työn nappaan mukaani. Vai pitäisiköhän ottaa mukaan joku uusi projekti?

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)