perjantai 22. maaliskuuta 2013

Signs of masochism

Vuoden teemaksi alkaa muodostua jättihuivit. No ei siinä mitään, mutta minulla on selvästi taipumusta masokismiin, koska päädyin neulomaan mustaa pitsiä keskellä talvea ja isolla mittakaavalla. Mustan langan kauheuttaa tasoitti osin ehkä se, että kyseessä oli Wollmeise Lace.

The theme of this year is slowly turning out to be huge shawls. Well, that´s fine by me. But I´m clearly prone to masochism since I ended up knitting a huge lace shawl in black and in the middle of winter! The terrifying blackness was somewhat eased by the fact that I used Wollmeise Lace-Garn.

Halusin ehdottomasti tehdä myös toisen Tiong Bahrun, yhtä isona kuin ensimmäisen ja mustana. Tähän ei mennyt kahtakaan kuukautta, sillä ohje oli jo huomattavasti helpompi ja nopeampi toteuttaa kun sen on jo kertaalleen pähkäillyt ja laskeskellut silmukkaluvut kohdilleen. Reunasilmukoiden pitsikin tuli kuin ulkomuistista, eikä ohjetta tarvinnut tiirailla ennen pitsikaavioita. Tosin viimeiset kerrokset tuhatta silmukkaa lähentelevine lukuineen ja virkkauspäättely oli ihan yhtä rankkaa tälläkin kertaa. Silti harkitsen tekeväni vielä kolmannen?!?! Jep. Masokisti mikä masokisti.

I absolutely wanted to make another Tiong Bahru and as big as the first one. And of black lace believe it or not! This was so much easier to make on the second time since I already had the required stitch counts ready. Plus the lace pattern for the sides was easy and I didn´t need to look at the instructions much before the lace charts. But the long rows at the end weren´t easy this time around either and the crochet cast off felt like torture, again. And still, I´m thinking of maybe making a third one?!?! Yep, I must be a masochist.
Wollmeise Lace-Garn Schwarz
3,75:n pyöröillä Wollmeise Lacea meni tällä kertaa 216 grammaa ja lopputulos on yhtä ihana kuin edeltäjänsä, vaikka pingotus tulikin tehtyä hirveellä kiireellä ja vähän miten sattuu. Jippii!

With 3,75 circulars I used 216 grams of Wollmeise Lace-Garn and the end result is gorgeous once again. Even though I blocked it in a hurry. Yay!

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Mysteeri #30

Viisi viikkoa sitten lähdin hetken mielijohteesta taas neulomaan Goddessknits:n mysteerihuivia. Tämän työnimenä on vielä toistaiseksi #30. Langaksi valikoitui, myös hetken mielijohteesta, tumman violetti Aade long 8/2, joka on odottanut varastossani jo pari vuotta muuntumista Kevätpäiväntasausyllärihuiviksi. Toisin kävi.

5,0:n puikoilla näytti alkuun siltä, että huivista on tulossa melkoista kalaverkkoa, mutta lopputulos ei kuitenkaan ole niin paha mitä pelkäsin. Huivilla tosin kokoa riittää: 200 cm x 84 cm! Eli jos mieleni tekee leikkiä vaikka Batmania joku päivä, on minulla viitta jo valmiina...
Aadea kului 192 grammaa ja vielä jäi kerästä nöttönen jäljelle.



Five weeks ago I joined on a whim another Mystery shawl along by Goddessknits. So far this one goes by the name #30. I chose the yarn also on a whim and ended up using purple Aade long 8/2. This yarn has been marinating in my stash for about two years now in order to become the Vernal Equinox Shawl. Not anymore.

At first it seemed that using 5,0 circulars was a mistake and the shawl was looking more like a fish net than a shawl but the end result is not that bad. It is huge though: 200 cm x 84 cm! So if I someday feel like dressing up as Batman or something, I already have a cape for that. This took 192 grams of Aade long.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Reippailupäivä Tallinnassa

Mitä olisi talviloma ilman päiväreissua Tallinnaan? Enhän ole Tallinnaan tänä vuonna vielä ehtinytkään.
Painelin aamulla Tallinkin kyydissä lahden yli reppu tyhjänä (matkaneuletta lukuunottamatta) ja palasin tuossa reilu tunti sitten reppu täpötäynnä. No, puolet ostoksista oli tuliaiskarkkeja laivalta, mutta ei sentään kaikki.

Karnaluksissa olivat hieman vaihtaneet joidenkin lankojen sijaintia. Hieman piti pyöriä ja tutkailla missä mikäkin nykyään on. Mukaan tarttui yhtä sun toista, sillä toimin samalla kuriirina muutamalle kaverille. Mukaan tarttui myös pitkästä aikaa lankaa. Kolme kerää Step Classicia, joista jompikumpi väreistä päätyy pääväriksi Dreambirdiin. Liukuvärjätty projektista vielä uupuu, enkä löytänyt sopivaa edes Liann Longadista. Harmi. Pitänee tehdä keikka Priimaan tai Lankamaailmaan joku päivä. 
Sen kerran kun jätän kuitin tarkastamisen myöhemmäksi, huomaan että kassa laskutti minulta kuudesta helmipussista, vaikka ostin niitä vain viisi. Höh. No ei tuosta onneksi tullut euroa isompaa lovea lompakkoon. Ja kuten näkyy, en selvinnyt taaskaan ulos ilman ristipistoja. On se kumma!
Karnassa olivat saaneet viimein muovikasseja omalla logolla. Edistystä.

Ja vajaassa neljässä tunnissa mukaan ehti tarttua myös hieman suklaata. Tulipa oikea sokerihumalaisen tärähtänyt kuva, mutta tuosta espressosuklaasta selvästi näkee että jäljellä on enää aikalailla vain kuoret. Oli hieman liian hyvää...mutta varsin ansaittua. Askelmittarissa on askeleita reippaasti päälle 14 000 tälle päivälle, joten kaloreita on kulutettu ihan mukavasti.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

You sure did rock us !

The Knitting Hags have been out and about once again. Wreaking havoc as usual.  
We started our day at a crafts fair called Silmä, Pisto, Tikki, Takki. And instead of the Rise of the Pastels, I managed to find something pretty to add to my stash. 
LanitiumexMachina Luksussukka
After the fair we spent some time in a café knitting and comparing our hauls before heading for lunch.

The highlight of the day was the We will rock you musical at the Hartwall Areena. I was accompanied by Angelique, Virpi and an extra member. 
 Oh my abs are sore from all the laughing... I blame you my dear friends! 


http://www.wewillrockyou.co.uk
A futuristic story with Queen´s music cleverly embedded into the storyline. What a pleasure it was to hear talented singers without any embarrassing accents! And that British wit in all the puns and inside jokes. And there were PLENTY! Too bad most of the audience didn´t get them at all, but I kept laughing my ass off.

Oh this was so much better than that embarrassingly awful SMGO musical we saw at the late Musical theatre Koitto back in February 2012! 

In the words of my favourite Doctor: BRILLIANT! All that was missing was my guitar hero Brian May playing his Red Special on stage. Now THAT would´ve made my day!

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Voihan pipo!

Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta.
Aloitin viime kuussa tekemään Kajen-pipoa joululahjaksi saamastani Pipo on pääasia-kirjasta. No siitähän meinasi tulla semmoinen omituinen minimaalinen kittana, että purin sen suosiolla ja vaihdoin mallin Wurmiin. 3,5:n puikoilla Schachenmayr Extra merinoa kului 81 grammaa. Ja eikös tästäkin tullut varsin minimaalinen. Hyväntekeväisyyteen siis.
Started making Kajen hat back in February. It was turning into a tiny weird lump so I frogged it. Started Wurm instead. Used 81 grams of Schachenmayr Extra merino with 3,5 circulars and ended up with a pretty but tiny hat. Oh well, it´ll go to charity.

Noh. Tavoitteenani on neuloa kirjasta mahdollisimman monta pipoa, onhan se pullollaan ihania malleja. Seuraavaksi puikoille päätyi Stella. 2,5:n puikoilla Dropsin Fabelia värissä guacamole tähän upposi 58 grammaa ja mikä oli lopputulos?? PIENI! Vaikka tiheys täsmäsi niin lopputuloksena oli silti lapsen päähän sopiva pipo. No, tämän osti työkaveri kummitytölleen, joten toivottavasti saaja tykkää.
Next I started Stella hat. 58 grams of Drops Fabel in colourway guacamole and with 2,5 circulars, ten guesses what happened?!? Oh yes, another pretty but tiny hat! I don´t get it. The gauge was spot on but the end result fits a kid. Oh well, one of my co-workers already bought it for her goddaughter. I hope she likes it.

Huomenna tiedossa pyörähdys Silmä, pisto, tikki, takki-messuilla Kiseleffin talossa ja illalla suuntaamme harppuporukalla Hartwall Areenalle katsomaan We will rock you-musikaalia. Ai niin, ja se kauan odotettu talviloma alkoi vihdoin ja viimein!
Tomorrow I´m going to a crafts fair and in the afternoon we "knitting hags" are going to see the We will rock you-musical at Hartwall Areena. Oh, and my vacation finally started! Yay!