tiistai 31. toukokuuta 2011

Matkakuumetta


Kiirettä on pitänyt viime päivinä, ei edes blogia ehdi päivittää! Tunnustuksiakin on taas sadellut, katsotaan josko ehtisin niihin paneutua jossain välissä, ehkä ensi viikonloppuna.

Neulomolaisten Tallinnan reissu lähestyy ja matkakuume senkun kasvaa vaan. Näkkärin heittämään hyväntekeväisyyshaasteeseen vastaan tällaisella kasalla:


Etiopianutut ja junasukat ovat omaa tuotantoa. Nutut ovat Woolia ja sukat Woolia sekä Nalle kukkaketoa. Kirjava sukkakimara on neuloosin puraiseman äitini tuotoksia.

Reissuarvontaan tekemäni ylläri pysyköön vielä yllärinä pari päivää, paljastettakoon se myöhemmin. Lisäksi puikoilla on lahjaprojekti, josta ei voi raportoida kuin vasta loppukesästä.

Mutta jotain valmista kuitenkin, ikuisuusprojektiksi melkein ufoutuneet säärystimet ovat vihdoin ja viimein valmiit! Drops Fabel väri soft chocolate ei miellyttänyt omaa värisilmää lopulta laisinkaan ja tuhosin muutaman kerän ylipitkiin säärystimiin. 2,5:n puikoilla 2o 2n toistoa tuskastuttavan pitkään ja lankaa kului 155g. Yläreunaan tein kuminauhalle reikäkujan valmiiksi odottamaan säärystimien lörpsähtämistä.

Jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä kannattanut tehdä kaksinkertaisesta langasta niin olisivat valmistuneet nopeammin...
Nyt takaisin ostoslistaa viilailemaan!

lauantai 21. toukokuuta 2011

Sukattaa

Pitänee ensin tunnustaa, että tämänkin kuun osalta lankaa on tullut ostettua jo kilon verran...
Mutta Titityyn lätkätarjoukseen oli pakko tarttua! Ja työmatkalla olin liian ahkera ja lankaa piti hakea lisää uusia sukkia varten. Heh.

Cascade Heritage silk on aivan taivaallisen pehmeää! Ei tuosta raaski sukkia tehdä, niistä tulee huivi. Ehkä Aeolian, sitä olen haikaillut jo pitkään puikoille. Hmmm.

Austermann Step Classic hurmasi värillään ja niistä on jo tulossa Catnip-socks.





Sitten niihin valmistuneisiin töihin. Maalis-huhtikuun sukkatempaus ei oikein osunut kohdilleen kun huivivillitys iski päälle. Nyt kun tempaus on ohitse, niin johan alkoi syntyä sukkia!
Kaikki on tehty magic loopina 2,5:n pyöröllä.

Drops Fabel pink dream
menekki 75 g
Jämäraitasukat Drops Fabel pink dream ja musta yhteensä 78 g
Ja ne työmatkalla syntyneet:
Drops Fabel sunset
menekki 73g





Eikä sukkia taida olla edelleenkään tarpeeksi, kun uudet pääsi heti puikoille. Pitäisi saada nyt ensin nuo hyväntekeväisyysprojektit valmiiksi ja samoin Fabel-säärystimet, sillä toukokuun saldo kaipaa epätoivoisesti miinuksia...

Puikot kouraan ja ulos neulomaan!

perjantai 20. toukokuuta 2011

Tunnustus

Sain Roinalta hienon tunnustuksen, kiitos kovasti!
 Laitan tämän tunnustuksen myös eteenpäin seuraaville:

tiistai 10. toukokuuta 2011

Terveisiä lankahamsterin taivaasta

Huoli lankavaraston uhkaavasta kutistumisesta on hetkellisesti laantunut. Siihen auttoi käynti Menitassa ja 400g Fabelia Dropsin kevätalesta. Mukaan tarttui myös yksi kerä DMC Petraa, josta virkkailen jotain kivaa joululahjaksi.
Käväisin myös Hobboks:ssa, kun se sattuu olemaan samoilla nurkilla ja löysin heti etsimäni: 150 Blocks to knit and crochet. Sukkalankojen jämille on jo suunnitelma muotoutumassa...

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Aurinkoinen äitienpäivä

Nyt uskaltaa esitellä uutta tuotantoa, kun äiti on jo saanut lahjansa.

Citron #3 valmistui Aade long Flame 8/1-vahvuisesta ja Ornaghi Filati merino orosta yhdessä 4,5:n pyöröllä. Lankaa meni 100g. Kuvasta editoitu pois huivia pitelevä mies mahoineen päivineen..



Ohjeesta poikkesin sen verran, että jatkoin ohjetta kuudennen sektorin puolelle noin puoliväliin ja lopun röyhelöä niin pitkälle kuin merino oroa riitti. Nippa nappa riitti lankaa vielä päättelykerrokselle. Lopputuloksena meleerattu värimaailma.

Ja päivän koominen elementti: yritys virittää huivi ensin puskaan kuvausta varten ei oikein onnistunut...


Lankavarasto on jatkanut kutistumistaan myös yhdellä kerällä Nalle kukkaketoa.


Kärjestä aloitettuna ja magic loopilla yhdestä Kielo-kerästä tuli ihan reippaankokoiset unisukat 42,5:n jaloille. Pyöröt oli kokoa 2,75.
Lankavarastolla on tällä hetkellä huolestuttavan vähän kokoa: 15kg 226g!
Onneksi helatorstaihin ei ole enää pitkä aika...