sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

UFO hypähti laatikosta


Viime torstaina jokin napsahti päässä ja kaivoin yhtäkkiä laatikosta esiin tämän kesästä 2008 asti ufoutuneen työn. Ohje on Me-lehdestä 06/2008.



Tosin totesin jo alkujaan, että lanka ei olisi riittänyt ohjeessa vaadittujen 60 palan tekoon mitenkään, joten päätin pitäytyä 50 palassa. Virkkasin yhden ylimääräisen kerroksen kiinteitä silmukoita palojen ympärille ja sain niistä hitusen siedettävämmän näköisiä. Huomasin nimittäin myös, että palat olivat varsin heterogeenista porukkaa ja olin jostain kumman syystä tehnyt niiden aloituksenkin kaikkea muuta kuin ohjeen mukaan...

Yhdistettyäni palat kassiksi, huomasin että tekele oli huomattavasti leveämpi, kuin ekokassi jota olin alunperin suunnitellut kassin sisukseksi. Ei kun tonkimaan varastoja ja etsimään sopivan kokoista kassia...
Kassia piti tuunata muutenkin. Ratkoin kahvat pois ja ompelin toiset pidemmät tilalle. Lisäksi ompelin vielä vetoketjun kassin suuhun. Niin ja kaivoinko ompelukoneen esiin tätä varten? En, sillä en jaksanut alkaa ihmettelemään miten se lanka koneeseen taas pitikään pujotella, joten ompelin koko höskän kasaan KÄSIN.
Paljonkohan aikaa olisi säästynyt, jos olisin halunnut perehtyä ompelukoneen saloihin... Mutta valmistui mokoma kuitenkin ja Bambua tähän meni ohjeen ilmoittamat 300g. Ruskeaa olisi vielä jäljellä, mutta päätin jättää kahvat tuollaisiksi. Ohjeessa kehotettiin virkkaamaan kiinteitä silmukoita niiden ympäri, mutta ohjeen kassissa näyttää olevan varsin ohuet kahvat, joten anti olla.
Jes, yksi UFO vähemmän! *******************************************************************************************

Sain viime viikolla valmiiksi myös Fabelin jämistä yhdet nilkkasukat.
(Magic loop ja kärkialoitus, puikot 2,5 eli ei mitään uutta sillä saralla...)
Näihin meni lankaa 52g eli nippanappa menisivät KYJY-kriteerien sisään. Hmm. Pitäisköhän taas muuttaa suunnitelmia....? Enää 5 yötä KYJYyn, en malta odottaa!

8 kommenttia:

Paella kirjoitti...

Tosi kivanoloinen ohje tuo kassijutska. Pystyisitkös tuoda Jumboon puolentoista viikon päästä ohjeen minullekin? Etseskelen kovasti hyvää kesäkassiohjetta.

Liila kirjoitti...

Ihana kassi! Oikein onnistunut. Kyllä UFOn valmistumisesta pitäisi aina saada jonkinlainen mitalli :)

notto kirjoitti...

Onnittelut ufon valmiiksi saamisesta :) Kassi on kovin hieno!

Lila kirjoitti...

Hieno kassi! Ja kivat nuo sukat myös:)
Mukavaa viikkoa!

Huopatossunen kirjoitti...

Mukavan näköinen kassi. Tuolla tavalla minäkin ompelutaidottomana saisin kassiin vuorin, kun käyttäisin kangaskassia. Kiitos ideasta :)

Roina kirjoitti...

Hauska kassi! Kauniit sukat! Tuon värinen Fabel on mullakin ostoslistalla.. :D

Lankakeiju kirjoitti...

Hieno kassi.

Drucilla kirjoitti...

Kiitos kommenteista!
Jotenkin jäi kummittelemaan se alkuperäinen ekokassi, josta piti tulla sisus, josko jämälangoista saisi sillekin kuoret... Katsotaan!
Paella: otin ohjeesta muutaman kopion ja tuon ne tullessani. :)