sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

KYJY-tilanneraporttia ja valmistuneita

8 KYJYä aloitettu ja niistä 3 on jo valmistunut. Hyvin menee etten sanoisi. Nyt tosin iski se vaihe, ettei millään malttaisi aloittaa uusia, kun on entisiäkin vaiheessa...

KYJY #4:na oli taas vuorossa kaksin kappalein Rose-baskereita.
KYJY #4 Resori 3,5:n ja loput 5,0:n pyöröllä, menekki 32g

KYJY #4 menekki 33g

Näitä on mukava tehdä, valmistuvat aika vikkelään. Vielä olis kaksi pukerettava valmiiksi ja pakko tunnustaa että nyt alkaa pikku hiljaa tökkiä... Baskerit valmistuivat kesäkuun viime metreillä ja toivat valmistuneiden töiden määrän nippa nappa yli 700 gramman.
Tämän vuoden pohjanoteeraus.

KYJY #6 tahtoi jo perjantai-iltana puikoille ja valmistui myös varsin vikkelään. Pääsi siis puikoilta jo lauantaina. Annis on mallina ihana ja nopeatekoinen, varsinkin kun nyppyjen teko menee jo rutiinilla.
Anniksen nypyt
Dropsin Alpacasta syntyi 5,0:n pyöröllä tämä 80g painava ihanuus, joka on sarjassaan jo kolmas tekemäni Annis:
KYJY # 6

Langanvärinä lime, joskaan se ei kuvasta erotu ihan oikeanlaisena. Muistin taas miten ihanaa neulottavaa tuo Alpaca on, tosin ei eilen 30 asteen helteessä... Tämä oli taisteluvoitto! Muistin myös miten helppoa pingotettavaa lanka on...mutta eipä mokoma pysy muodossaan pingotuksesta päästyään! Vertaapa kuvia keskenään.
Annis pingotuksessa
Sitten ne loput KYJYt. Viisi työtä siis vaiheessa ja kuten kuvasta näkyy, kaikkea muuta kuin kesähelteille sopivia lankoja.
 
KYJYt 2, 3, 5, 7 ja 8
Kuva on siis tilanne tältä aamulta. Pitsihihattimeen on tullut jo muutama sentti lisää. KYJY#9 eli puuvillatunika oli tarkoitus saattaa alulle vielä tänään, mutta katsotaan nyt ehtiikö ja malttaako.

Mukavaa alkavaa heinäkuista viikkoa kaikille lukijoilleni! (vielä 3 viikkoa kesälomaan...)

11 kommenttia:

Simpura kirjoitti...

Noi baskerit on kyllä nättejä ja mikä ihanuus tuosta vihreästä langasta on tulossa. Erikoisen näköinen aloitus, hauska.

Roina kirjoitti...

Ihania baskereita!! Pitäisköhän ittellekki tehdä... Pienemmillä puikoilla pitsi, kun en sellaista ihan kunnon baskeria halua, vaan lörppöpipon.. Ja ihana Annis! Minunkin täytyy varmaan aloittaa se petrooleista Alpacoista ;D
Hienoja aloituksia muutenkin! Ten stich balnketista tulee kyllä upea!

Zelda kirjoitti...

Nämä baskerisi ovat kyllä niin kauniita, samoin tuo Annis. Itse sain sen verran aikaiseksi, että tulostin ohjeen siitä valmiiksi. Jospa kohta alkaisi puikotkin kilkattaa:)

Lila kirjoitti...

Kivoja aloituksia:)
Nuo baskerit on kyllä kauniita! Ja Annis myös:) Minusta tuntuu, että helteellä käsityö kun käsityö takkuaa:D

Huopatossunen kirjoitti...

Kauniita baskereita ja melkoinen määrä aloituksia. Kyllä helteellä vielä villalankoja neuloo, mutta minä yritin eilen neuloa puhdasta muovia ja siinä vasta tulikin hiki :D

Ihalaiska kirjoitti...

Ihana baskeri ja ihana Annis! Tästä sainkin idean, että Anniksen taidankin tehdä seuraavaksi ja tällä kertaa nyppyjen kera. Kiitos vinkistä!

Neule-Kirppu kirjoitti...

Kauniita baskereita. Annis on myös ihana ja tuo lanka on aivan upeaa. Mullakin ois sitä varastossa, pitäis vain keksiä mitä siitä neuloisi.

Virpi kirjoitti...

Voi että sä jaksat vääntää villalankaa.... Mä oon haudannu villat piiloon ja keskityn puuvillaan, ei muuten näpit luista ollenkaan. Tai on Regia Cottonissa myös vähän villaa, mut aika vähän onneksi. Onnistuin olemaan palamatta melontareissulla, kuten kuvista näkyi paahduin 30-asteen helteessä pitkähihaisessa, nyt on käsivarret kunnossa, jalkoihin tuli sitten sitä samaa aurinkoihottumaa....

Sunflower kirjoitti...

Huhhuh, olet kone! :) Mulla on vasta 6 aloitettuna, alkaa tulla kiire... olen reilut kaksi viikkoa lomalla tässä kuussa ja silloin ei paljon saa alulle töitä. Sulta tulee baskereita kuin liukuhihnalta, saako kaikki KyJyyn osallistuvat oman? :) :)

Tintti kirjoitti...

Sulla on ihan mieletön tahti päällä.
Ihania töitä kaikki!

Sansui kirjoitti...

Tuosta peitosta tulee kyllä hauska =) Ja tuo keskeneräisten töiden seuranta on kiva, saisinkohan laitettua itsellenikin sellaisen. Motivoisi varmaan vähän tekemään valmiiksi noita ikuisuusprojekteja =)