keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Lady of the Lavendel Forest

Kiirettä piisaa kun ei edes bloggaamaan ehdi!
Suurimpana syynä tähän lienee uusin höyrähdykseni eli ristipistoilu. Juu-u, luit oikein!
Kiitos ristipistoguru Virpin oivallisen opastuksen sekä Angeliquen ja Huopatossusen hmmm... "kannustuksen" maanantaina Myyrmannin neuletapaamisessa, harjoitustyöni ennen tuon ison Gepardi-projektin aloittamista etenee vauhdilla. Ja tietysti neulomisen kustannuksella.

Mutta asiaan. "Laventelileidi" valmistui jo sunnuntai-iltana, mutta sen kuvaaminen venähti ja bloggaaminen sitäkin enemmän. Ohje tähän upeaan huivimalliin löytyy maksullisena Ravelryn puolelta ja on nimeltään Lady of the Blue Forest. Ohje on mielenkiintoinen ja nopeatekoinen, suosittelen.
Lankana huivissa on Wollmeise Twin, värisävy Lavendel. Värinä tuo Lavendel on tumma violetti, joka taittaa aavistuksen siniseen. Eikä mokomasta saa mitenkään mun kamerallani kuvia, joissa väri näkyisi oikein! Sinisiin kuviin on siis tyytyminen.
Lankaa kului nelosen pyöröillä 135 grammaa, mikä oli yllättävän vähän. Oletin, että sitä olisi kulunut enemmänkin. Väriä jäi siten varastoon vielä kokonainen vyyhti ja pieni nöttönen päälle.
Lopputulos on ihana, mutta pingotus tuotti taas pientä päänvaivaa. En oikein ole tyytyväinen lopputulokseen reunapitsin osalta, joten saattaapi olla että pingotan huivin jossain vaiheessa uudelleen.

Mysteerihuivi puolestaan ei edisty ollenkaan. Neloskaaviosta on tehtynä vain kaksi kerrosta ja motivaatiokin on jo aika hukassa. Onneksi tuohon tulee enää yksi kaavio lisää, mutta kukahan tämän neuloisi loppuun... Ufoutuminen uhkaa!

10 kommenttia:

Metallisydän kirjoitti...

Upea huivi!

Mysteerihuivista ajatukseni ovat hyvinkin samankaltaisia kuin sinun. Työ ei edisty ja kiinnostuksen lopahtaminen kokonaan uhkaa. En haluaisi uutta ufoakaan tehdä, kun niitä löytyi tänään laatikoista liikaa jo muutenkin. Ehkä saamme pakerrettu huivimme loppuun asti.

Altocumulus kirjoitti...

Voi kun kaunis huivi ja jännä muoto. Istuu varmasti hyvin harteille.

Virpi kirjoitti...

No niin, niin se vie pistely mennessään! Tämä huivi on kyllä upea! Ota se seuraavaan tapaamiseen mukaan, haluu nähdä livenä!

Mutta, nyt kun alat hamstrata ristipistokamaa, voit hetkeksi vähentää langan hamstraamista. Siiten on toiveita, että varasto jopa hieman pienenee...

Näppi kirjoitti...

Oh, waude mikä huivi. Kaunis kuvio erityisesti, mutta muotokin "puhuttelee". Ihana!

Angelique71 kirjoitti...

Tämä on niin ihana <3. Mutta älä usko Virpiä, ei se lankavarasto pistelemällä pienene, kyllä sitä pitää ihan neuloa ;))))

(Miten niin kannustava...?)

Lotta kirjoitti...

Ihana!

Pingu kirjoitti...

Ooh...IHANA huivi, ja minkä värinen. Todella kaunis!

Neule-Kirppu kirjoitti...

Upea!!!Jännän muotoinen huivi, istuu varmaan harteille hyvin.

Neulisti kirjoitti...

Laventelileidistä tuli aivan upea!

Enya kirjoitti...

Ihana huivi. Erilainen malli ja upea vàri!