sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Mistä tätä lankaa oikein tulee??

Viikko sitten mainitsin vieneeni kaverille kasan villasukkia. Vastineeksi sain kilon vintage seiskaveikkaa jostain yhdeksänkymmentäluvun puolelta 100 gramman kerissä. 400 grammaa lastista oli osittain neulottua paitaa jonka sai purkaa. Tai oikeastaan teltta siitä näytti olleen joskus tulossa, Novitan ohjeet tuntien. Langat pääsivät pois karanteenista tänään ja tässä kuva niistä keristä. Puretut tekeleet puuttuvat kuvasta, koska ovat jo vyyhditettynä neljäksi vyyhdiksi, jotka odottavat Kool-aid-käsittelyä. Niistä myöhemmin sitten lisää kun värjäilyt valmistuvat.
Oman telttani jämät on nyt kulutettu viimeistä langanpätkää myöten. Onneksi olin jemmannut päättelystä jääneitä langanpätkiä, sillä niille oli tarvetta näiden sukkien päättelykerroksella. Niin tarkkaa oli langankulutus! Nämä sukat ovat kaksinkertaista Fabelia 4,0:n puikoilla ja kokoa n. 37. Lankojen loputtua kesken jäivät lyhytvartisiksi. Menossa ovat yhdelle neuleharpuista. Suttuinen kuva ja todettakoot vielä, että langankulutus oli suunnilleen 107 grammaa.

Enkä tietenkään malttanut olla aloittamatta uusia sukkia... Luvassa on taas kirjoneuleyritystä, kunhan varteen saakka pääsen, toistaiseksi saatte vain ihailla langan upeaa väritystä.

5 kommenttia:

Peikkotyttö kirjoitti...

On kyllä ihanaa tuo viimisen projekstin lanka! :)

Sude kirjoitti...

Eikös tuo vanhempi 7-veikka ole juuri sitä hyvää lankaa vielä, joka ei nukkaannu eikä kulu. Hyvät vaihtokaupat siis :)

Retu kirjoitti...

Seiskaveikan väri näyttää koneen ruudulla samalta kuin viimeiset kerät Nallea jota ostin viime kesänä poistolaarista. Kiva väri.

Ja lankamäärä sen kun kasvaa, terkkuja Karnaluksista muutaman päivän takaa. 13 kilon varasto kasvoi kassillisella uusia lankoja :)

Neule-Kirppu kirjoitti...

Oletpa saanut oikean aarteen! Nuo seiska veikat ovat niitä laadukkaampi kuin nykyiset. Mitäs siitä vaikka lankavarasto kasvaakin:)

Virpi kirjoitti...

Tässätapauksessa voisi sanoa, että pakastimestahan sitä lankaa näyttää tulevan. Mutta mistä ne langat sinne kotipakastimeen eksyvät? Mystistä.... Mielenkiinnolla odotan mitä näistä vielä kehkeytyy...