tiistai 29. huhtikuuta 2014

Terveisiä Oslosta

Edellinen viikonloppu tuli vietettyä auringonpaahtamassa Oslossa. Tarkoituksena oli käydä täällä:
Valitettavasti tuhannet muutkin ympäri Euroopan olivat suunnitelleet samaa. 5-6 tunnin jonotus ulkona auringonpaahteessa ei houkutellut, joten oli pakko leikkiä perusturistia ja tutkailla samalla kaupungin lankakauppoja. Norjahan on tunnetusti kallis maa ja sama pätee myös lankoihin, joten ostoksia ei tullut tehtyä. Voinen kuitenkin raportoida kaupungin lankatarjonnasta muutaman sanasen, sillä ehdin käydä läpi kolme neljästä keskustan lankakaupasta.


Ensimmäisenä kohdalle osui Sømsenteret. Valikoimassa paljon Rowanin lankoja, puuvilla- ja pellavalankoja, sataprosenttista villaa sekä alpakkaa, alpakkaa ja vielä kerran alpakkaa. Niin sataprosenttisena kuin alpakka-silkki-sekoitteena. Rauma tuntui olevan paikallinen Novita, sillä sen merkkistä lankaa löytyi useampaa laatua. Muutaman Regia Extra Twist Merino-kerän bongasin kaupan perimmäisestä hyllystä. Sømsenteret oli enemmänkin ompelukonekauppa, mutta valikoimasta löytyi kohtuullisen kattavasti myös Knit Pron puikkoja, kankaita ja ompelutarvikkeita.

Den Norske Husfliden sijaitsi GlasMagasinet-tavaratalon kellarikerroksessa ja siellä olikin sitten lankaa jo hieman enemmän. Valikoimasta löytyi myös DMC:n ristipistolankoja, jonkin verran ristipistosettejä ja 6/0 sekä 9/0 helmiä sekä kattava puikkovalikoima (myös Knit Pro). Sain jopa ihmetellä 1,0:n Knit Pro Karbonz-sukkapuikkoja. Jestas että olivat ohuet! En ymmärrä miten niillä kukaan pysty neulomaan puikon katkeamatta.

Pääpaino täälläkin alpakkalangoissa ja alpakkasekotteissa. Lisäksi löytyi 100% babymerinoa, puuvillaa ja ruotsalaista superkarheaa sataprosenttista villaa, joka voitti karheudessaan jopa vironvillan. Myös muutamia neulekirjoja näytti löytyvän valikoimasta, tosin vain norjankielisinä. Ja tietysti valmiita norjalaisneuleita pilvin pimein.

Oslo City-ostoskeskuksen ensimmäisestä kerroksesta löytyvä Strikkedilla oli kohdalle osuneista lankakaupoista pienin, mutta valikoimaltaan monipuolisin. Tarvikkeita täältä ei silmiin osunut, mutta valikoima koostui pääasiassa Dropsin (virallinen Drops Superstore) ja SandnesGarnin langoista. Jos jotain olisin raaskinut itselleni tuliaiseksi ostaa niin todennäköisimmin olisin ostanut lankani täältä.

lauantai 5. huhtikuuta 2014

Simple Squares

Kaverini saa jälkikasvua heinäkuussa. Jo ennen uutista olin päättänyt tehdä hänelle vauvanpeiton sitten kun aika on kypsä ja kun deadline tuli tietooni, aloin surffailla Ravelryn ohjearkistoa. Yksinkertainen on kaunista ja ihastuinkin ilmaisohjeeseen Simple Lines Baby Blanket. Varastosta löytyi juuri sopivasti iloisen keltaista Schachenmayr Extra merinoa projektia varten. Ohje oli tosin siitä tylsä, että koot oli annettu s-xl eikä mitään arvioita mitoista sentteinä tai tuumina. Piti vain kokeilla mikä alkaisi näyttää sopivalta ja päädyin lopulta tekemään m-koon. Tekovaiheessa peitto näytti pieneltä ja kapealta ja hieman pelotti mitä lopputuloksesta mahtaa tulla, mutta jälleen kerran pingotus teki ihmeitä. Virkkasin vielä pari kerrosta kiinteitä silmukoita reunoihin, etteivät ne vain ala rullautua. 324 grammaa lankaa 4,0:n pyöröillä muuntui 79cm x 106cm kokoiseksi peitoksi. Toivottavasti kaverini pitää tästä.

A friend of mine is having a baby in July. Even before the news I was anticipating a little and had already planned to make a baby blanket when the news would arrive. After receiving the deadline I rummaged through Ravelry's pattern database. In my opinion simple is beautiful so Simple Lines Baby Blanket was my pattern of choice. I had just about enough yellow Schachenmayr Extra merino in my stash for this. There were no measurements in the pattern, just sizes s-xl so I just had to wing it. I ended up making size m that looked suspiciously small while knitting but also this time blocking did wonders. I crocheted two rows of single crochet to the edges to prevent them from curling. This took 324 grams with 4,0 circulars and the finished size is 79cm x 106cm. I hope my friend likes it.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Piipahdus Brysselissä

Tulipa piipahdettua Brysselissä kuluneella viikolla. Ihan hotellin lähellä törmäsin yhteen paikallisista lankakaupoista ja pitihän se pikaisesti katsastaa. Art et Fil oli pieni putiikki, jonka ulkopuolella keikkui telineessä lankapusseja. Sisällä kävin pyörähtämässä, mutta mitään inspiroivaa ei löytynyt. Valikoimissa oli mm. Rowania, Regiaa, Schachenmayr:a, Red Heart:a ja Katiaa. Pääpaino oli kuitenkin akryylissä. Valikoimasta löytyi myös jonkin verran puikkoja, muutamia ristipistosettejä ja aika paljon erilaisia käsityökirjoja. Jos joku tuonnepäin eksyy, niin vinkkinä: ratikoilla 93 ja 94 pääsee aika näpsäkästi perille.



sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

This is Gallifrey

Yksi UFO uunista ulos.
Nämä kämmekkäät ovat olleet puikoilla viime vuoden heinäkuusta lähtien. Mitä nyt välillä unohtuivat marinoitumaan ufona jonnekin sohvan nurkkaan kuukausiksi. Otin itseäni niskasta kiinni ja taistelin ne valmiiksi. Malli on Gallifrey, jonka ohje löytyy ilmaiseksi Ullasta. Kaavio oli tuskaisaa luettavaa ja vasta viimeisten kahdenkymmenen kerroksen aikana pääsin sinuiksi sen kanssa. Hitusen ovat isohkot ranteesta, mutta ei auta. Ja kuvakin on mitä sattuu, kun yksikseen koittaa kuvata. Kuvausapua unohtui pyytää tähän hätään, joten ei mahda mitään. Lankana Wollmeise Pure Zimtapfel, jota upposi näihin 51 grammaa. Ohjeesta poiketen näihinkin käytin tekniikkana magic-loopia. Käytössä oli 2,25:n pyöröt ja peukaloissa 2,5:n sormikaspuikot. Näistä tuli oikein kivat.

One UFO down, several others to go.
These fingerless mitts have been in progress since last July and most of that time they've been a UFO hiding in the corner of my sofa. Finally I urged myself to finish these. The pattern is Gallifrey, a free pattern from the webzine Ulla. There's also an English translation available in Ravelry. The chart was a challenge to read and I only got the hang of it during the last twenty rows or so. These turned out a bit too large for my wrists but otherwise fine. The picture is bad, I know, but what can you do with a one hand and no assistance. I used 51 grams of Wollmeise Pure in colourway Zimtapfel. I magic-looped these with 2,25 circulars and used 2,5 small dpns for the thumbs. These turned out quite nice.

lauantai 15. maaliskuuta 2014

True Blood

Tervehdys pitkästä aikaa. Olen keskittänyt vähäisen neulomisaikani keskeneräisten töiden viimeistelyyn ja viimeinkin on jotain esiteltävää. Tämä takki oli alunperin osa viime syksyistä WWMM:a (Wollmeise Withdrawal Madness Month), mutta kesken jäi. Yritykseni saada tämä valmiiksi keskeneräisten kategoriassa osana Ravellenic Games:a epäonnistui myös. No hitaasti hyvä tulee tai syntyy ainakin käyttökelpoista.

Mallina on maksullinen ohje Henni, jolle tein tapani mukaan reippaasti lisää pituutta. Jossain hetkellisessä mielenhäiriössä olen nähtävästi olettanut, että kolme vyyhtiä Twin:ä riittäisi modattuun versiooni. No eipä riittänyt. Oli pakko ottaa yksi Pure vyyhti apuun ja tietenkin se oli paljon tasavärisempi ja vaaleampi kuin Twinnit. Onneksi se ei tuosta hirveämmin erotu, toivottavasti. Kaikkiaan takkiin upposi 604 grammaa Wollmeisea värissä 0-Rh-negativ (489 g Twin ja 115g Pure). Kuvia piti editoida aika reippaasti ennenkuin värin sai näkymään edes jotenkin oikein ja silti kuvat ovat liian kirkkaat. Tätä ihanaa verenpunaista pitää ehdottomasti saada vielä paidallisen verran lisää. Yksi ufoutumisuhan alainen työ valmiina, ei muuta kuin seuraavien kimppuun.

Long time no see. I´ve been focusing my sparse knitting hours on finishing several WIPs. Finally I have something to show you. This cardigan was part of the WWMM last fall but obviously I didn´t finish it in time. I also tried to finish it as part of the Ravellenic Games WIP category but failed yet again. Oh well, it was a long and arduous process but at least it turned out wearable.

The pattern is Henni and I added more length to it as usual. Due to some mysterious brain freeze, I apparently thought 3 skeins of Twin would be enough. Obviously not. I had to use some lighter and more semisolid Pure but it doesn´t show much. I hope. All in all this took 604 grams of Wollmeise (489 grams of Twin and 115 grams of Pure). A lot of editing was needed before the vibrant colour looks almost as it should and the pics are still a bit too bright. I definitely need more of this blood red beauty. One down, several others to go.