torstai 7. heinäkuuta 2011

Ihanaa postia ja yksi KYJY lisää

Ihan ensimmäiseksi kiitos kaikille ihanista kommenteistanne! Lukijakuntanikin näyttää kasvaneen, ohhoh!

Kylläpäs tänään onkin mukava päivä! Posti toi mukanaan vaikka mitä ihanaa.
Ihan ensimmäisenä pitää esitellä tämä ihanuus, jonka onnistuin ostamaan Zeldalta.
Wollmeise Twin WD Granatapfel
Lankahan on tietysti Wollmeisea, jota olen jo pitkään himoinnut, mutta aina olen ollut auttamattomasti myöhässä ja langat ovat jo menneet muille innokkaille. Viime lauantaina satuin kerrankin oikeaan aikaan Neulomoon ja bongasin myynti-ilmoituksen.  
Kyllähän tämän ihanuuden vuoksi langanostolakon voi ja saa rikkoa, eikös?!?

Posti toi tänään muutakin.
Neulomolaiset suuressa ahkeruudessaan kasasivat suorastaan ennätysajassa oman sukkakirjan. Novita ei kyennyt samaan edes puolessa vuodessa, lupauksistaan huolimatta...
Saavutus on sen verran merkittävä, että siitä piti saada todistusaineistoa myös omaan kirjahyllyyn.
Sukkakirja
Mahtavat 66 sivua. Meneeköhän KYJY-lista taas uuteen uskoon...?

KYJYstä puheenollen, KYJY#3 eli Monsterisukat valmistui jo toissapäivänä. Lankana Regian Flusi Color, sukkamonsterilankaa. Väri nimeltä Firn fups. Ihana väri, tätä voisi hommata jossain vaiheessa lisää...
Monsterisukat: magic loop 2,5:lla ja menekki 80g
Sukkien ansiosta heinäkuun tilasto kurvasi sopivasti 10g miinuksen puolelle.
Enkä sortunut tänään Novitalle syysuutuuksia hypistelemään, vaikka eilen neuletapaamisessa niin vähän uhkailin. Helle teki tehtävänsä ja vei ostohalut. HETKELLISESTI.
Kuinkahan monen turistin lomakuvia meidän neulontaporukka mahtaakaan komistaa, oltiin meinaan melkoinen näky eilen Kiasman terassilla 24 asteen helteessä!

Töitä on siis valmiina jo 4kpl ja kymmenen aloitettuna.
Tosin voipi olla, että Wollmeise pääsee jo tänään puikoille, kuulen Arroyo:n kutsun...

5 kommenttia:

Simpura kirjoitti...

Onpa sulla ollutkin ihana päivä. Minäkään en vielä ole wollmeisea kokeillut. Hyvässä vauhdissa sulla jo nuo kyjyilyt Mulla ei vielä yhtään valmista :(

Liila kirjoitti...

Aivan ihanaa lankaa sukissa! Todella hyvät värit!

Neule-Kirppu kirjoitti...

Sulla on ollut kiva postipaivä:) Tuo Wollmeise on aivan upea lanka, ostin Zeldalta punaista Wollmeiseä ja tein siitä huivin. Tuosta langasta neuloo kyllä ihan lystikseen. Kauniit sukat olet neulonut!

Lila kirjoitti...

Ihanat sukat:)
Kyllähän tuollaisen ihanuuden takia lankalakkoa voi vähän rikkoa:D
Mukavaa viikonloppua:)

Virpi kirjoitti...

Heip! Samaa miltä sukkakirjasta; täynnä ihania malleja, en oikein tiedä mistä aloittaisin.... Olen hiplannut kerran Woolmeisea kun KristiinaS neuloii siitä sukkia. En kyllä itse raaskisi ostaa... Sukat on hienot.