sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Viimeistelyn sietämätön tuska

Jaa mikä auttaa viimeistelyn inhottavuuteen? No uuden työn aloitus ja kissaenergia! Pitihän mun joku pieni hommeli ottaa junatyöksi, kun kävin näitä söpöliinejä moikkaamassa eilen.
Nougat ja Tryffeli
Palmikkolapaset ovat jo viittä vailla valmiit, mutta esittelenpä ensin ne viimeistelyä odottaneet tapaukset.
Holden shawlette syntyi Poppanan inspiroimana taannoin messuilta ostamastani Handun kashmirsukkalangasta. Ihana lanka! 4,0:n pyöröillä tikuttelin tämän muutamassa päivässä ja sävelsin pitsiosuudessa vähän omiani, mutta hieno tästä tuli ainakin omasta mielestäni. Ja onneksi säädin omiani, sillä langan menekki meni ihan nappiin ja sain tähän menemään koko 100g:n vyyhdin! Ei jäänyt kuin lyhyt pätkä jäljelle.
Holden shawlette
Toinen viimeistelyä jo tovin odottanut tapaus oli KYJY #15 elikäs Layering shrug. Bongasin tämän hihattimen ohjeen aikoinaan Titityyn uutiskirjeestä ja löysin siihen täydellisen langan neulomolaisten lankamatkalla Karnaluksista.
KYJY #15
Kuvat eivät ole kovin kummoisia, sillä isäntää en saanut tähän hätään kameraa operoimaan ja päiväkin ehti jo pimetä. Voi kun tulisi jo lunta, niin pääsisi ulos hankeen kuvaamaan! Malli oli helppo toteuttaa ja pitsikuvioon ei kyllästynyt, vaikka sen hetkessä oppikin ulkoa.

Hieman piti soveltaa taas, jotta pitsikuvio olisi jatkunut oikein kun oli aika siirtyä takakappaleesta takaisin pyöröksi ja toiseen hihaan. Jätin niskasta kiristysnauhan tekemättä, sillä meikäläisen leveisiin hartioihin tämä istui jo sellaisenaan, ei ollut tarvetta kuroa kasaan että pysyisi päällä...

Lanka on viininpunainen Schachenmayr Micro Bamboo ja valkeat raidat ovat Novitan Bambua. Lankaa meni yhteensä 260g 5,0:n pyöröillä. Tämän työn ansiosta ylittyi 10 kilon raja tänä vuonna! Valmistuneiden töiden osalta siis. Raja meni rikki aiemmin kuin luulin, joten voipi olla että viime vuoden ennätys menee rikki tänä vuonna. Vuotta on vielä jäljellä 10 viikkoa. Tässähän ehtii vielä vaikka mitä. Vaikka viimeistelemään tuon viimeisen keskeneräisen KYJYn...

9 kommenttia:

Tiia kirjoitti...

Onpa upeat värit huivissa. Päivän valon riittämättömyys on kyllä aikamoinen haaste.

Heidi kirjoitti...

Ihanat värit on tosiaan huivissa.

Huopatossunen kirjoitti...

Värit huivissa vaihtuvat jännästi :) Oikein piristävä vaate syksyn harmauteen.

Roina kirjoitti...

Vautsi tuo huivi! :) Ihailin sitä jo Ravelryssä, upeat värit. Mäki haluan! Ja ihana hihatin myös.

Virpi kirjoitti...

Ihanan värinen huivi ja ihania myös nuo ostetut langat ja koolailut. Kyllä siitä saa kivoja värejä. Ja tuosta kuluttamastasi lankamäärästä olen kade, vaikka olis kai mullaki kulunu lankaa jos en olis pistelly niin paljoo (seli seli).

Ja siitä sun kommentista mun blogiin, viime vuodenvaihteessa viimeksi katsoin tarkkaan lankamäärän ja nyt olen pitänyt kirjanpitoa käsin ja siellä neulomon sivuilla.... Vuodenvaihteessa taas tarkistan tilanteen....

Virpi kirjoitti...

Ja mulla ei siis ole koskaan ollut kommentointiongelmia sun blogiin, paitsi duunin koneelta ja se johtuu siitä, et se on niin helkkarin hidas ja periaatteessa netin viihdekäyttö on kielletty työpäivän aikana....

Virpi kirjoitti...

Ja virlä unohdin kiittää siitä winnin blogilinkistä, jonka laitoit jo ajat sitte....

Heffaklumpen kirjoitti...

Todella kauniit värit tuossa huivissa! Samoin hihatin on kaunis. Isoja töitä ehdit KyJyssä tehdä, mitähän puikoillesi pääsee KyJyjen loputtua? :)

Neule-Kirppu kirjoitti...

Upean värinen huivi ja hihatin on myös kaunis. Syksyllä valon puutteen takia on hankala ottaa valokuvia, kyllä lunta kaivattaisiin.