sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Girls gone wild??

Paremminkin girls gone mild ! (VAROITUS: luvassa piiiiitkä postaus)

Eilinen neuleharppujen kevätretki Tallinnaan muutamalla extrajäsenellä höystettynä oli menestys. Paitsi langanostamisen suhteen. 19 eukkoa onnistui hamstraamaan lankaa yhteensä VAIN reilut 23 kiloa! Ja matkan ostoskuningattaren tittelikin irtosi nyt vain reilun neljän kilon saaliilla. Jotain on nyt pahasti pielessä, varsinkin kun vertaa viime kesäkuiseen reissuun. Edes yhteiskuvaa ei ostoksista otettu tällä kertaa. Kuvasta olisi saattanut tulla hieman nolo... Onkohan meillä kaikilla jo niin isot lankavarastot hamstrattuna, ettei tuo langanostaminen tahdo oikein enää maistua??

Järjestimme taas perinteiset arpajaiset osallistujien kesken. Oma panokseni arvontaan oli kolme erilaista virkattua pussukkaa, joista myöhemmin lisää. Kuvassa yhteen koottu palkintolasti sekä aavistus mandariinia kuorivaa Paellaa. Ja taitaa tuossa Möhkiksenkin jalka vilahtaa.
Matkatyö alkumetreillä ja palkinto oikeassa yläkulmassa
Arvontanumeroni 7 oli ehdoton onnennumero, sillä kohdalleni osui Nelen kokoama paketti. Sisältö oli kuin minulle suoraan suunniteltu! Ja järkevästä paketoinnistakin (=paperikassi) oli iloa, sillä kannoin siinä kotiin loput ostokset, jotka eivät reppuuni mahtuneet. Kiitos Nele! Kaipa mun on nyt sitten aloitettava se kirjoneuleen opettelu, kun sain siihen apuvälineetkin. Ja tuskaisen taipaleen voinkin sitten kirjata ylös tuohon upeaan muistikirjaan:
Muistikirja, tussit, Pikku Myy-rasia, silmukkamerkkejä, virkattu kukkakoriste ja lankakeloja kirjoneuleen tekoa varten
Sää suosi meitä shoppailijoita. Auringonpaistetta pilvettömältä taivaalta höystettynä purevan kylmällä ja navakalla tuulella. Ei se menoa haitannut! Shoppailu aloitettiin Karnaluksista, josta sitten hajaannuimme pariin kolmeen poppooseen ympäri Tallinnaa. Ostoslistallaani olivat Karnaluks, Stocka ja Sadamarket. Ja niissä pysyin. Koskahan aiemmin olen pysynyt niin tarkkaan ostoslistassa kuin nyt?? Tuskinpa koskaan. Ja alitin budjettinikin. Ohhoh.
Solaris-kauppakeskuksessa sijaitseva uusi lankakauppa jäi tällä kertaa katsastamatta, mutta eiköhän tuonne lahden toiselle puolen tule eksyttyä tänä vuonna vielä kerran jos toisenkin...

Stockalta kävin hamstraamassa espressoa ja tummaa suklaata. Mukaan tarttui kokeeksi myös veriappelsiinilla maustettua tummaa suklaata. Hyvä valinta tämäkin, herkullista! Ei tosin pärjää mango-chilisuklaalle, mutta hyvää.
Ja sitten se varsinainen saalis:

Ikinä en ole ostanut Karnaluksista näin vähän lankaa! Vain 300g! Ja loppulasti on vironvilloja Sadamarketista. Lankaa yhteensä siis vain 920 grammaa koko reissulta! Tuo etummainen vironvilloista, sini-turkoosi, oli uusi väri. Karnasta tarttui mukaan kaikenlaista muuta härpäkettä. Virkkuukoukut ovat menossa työkaverille tilauksesta. Ensimmäinen kangasostoni Karnasta oli kassajonossa seistessä jämälaarista bongattu ihana leppäkerttukangas. Lisäksi pussillinen vetoketjuja (20kpl) eurolla. Ompelukärpänen on selvästikin päässyt puraisemaan, kun olen viimeinkin päässyt taas sinuiksi ompelukoneeni kanssa. Virkkuukoukut ovat menossa työkaverille tilauksesta. Varsin suppealla ostoslistallani luki myös: paljon nappeja. Uhkasin ostaa kilon nappeja, mutta ihan siihen en kyennyt. 86 grammaa taisi nappipussi painaa. Ja onhan tuolla seassa myös pari kulkusta ja Singerin puolaa.
Ja katsokaa mikä värivirhe yhdestä puunapista paljastui kotona!
Tai oikeastaan oksan kohtahan tuo on, ja puoliksi irti napin pinnasta. Höh. Olisi myyjä voinut vähän tarkemmin nappeja vilkaista kun laskeskeli niitä putkilosta pussiin.

Päivän parhaasta löydöstä kuuluu kiitos matkan puuhanaiselle. Kiitos Virpi matkan järjestämisestä ja siitä että bongasit tämän ihanan ompelurasian ja ympäripuhuit minut ostamaan sen!
Olen ollut vailla kunnollista ompelurasiaa jo pitkään ja haikaillut tämänmallista rasiaa. Suomen puolelta en sitä ole raaskinut ostaa eikä sopivaa kuosiakaan ole kohdalle osunut. Nyt Karnasta löytyi sopivalla kuosilla varustettu ja sopivan mallinen ompelurasia ja hintaakaan tällä ei ollut kuin vajaa 24 euroa!

Lopuksi vielä päivän ihmeellisin otos. Aamulla kävellessäni Ruoholahdesta Länsisatamaan bongasin yllätyksekseni sateenkaaren aamuiselta taivaalta:
Kisut tulevat huomenna meille taas hoitoon. Vain viikoksi tällä kertaa. Kisujen tuliaisista ja muista jutuista kuitenkin toisen kerran. Tämä pitkä sepustus päättyy nyt tähän.

6 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

KIITOS kivasta matkaseurasta! Hieno päivä porukalla oli.
Tuo ilmiö on auringon valoilmiö on: halo.

Drucilla kirjoitti...

Ai tuo on se halo-ilmiö? Kiitos tiedosta Kristiina, taas opin jotain uutta. :)

Enya kirjoitti...

Pienen, mutta mukavan saaliin olet kuitenkin reissusta saanut!

Virpi kirjoitti...

KIITOS seurasta. Osasitpa yllättää minutkin, nimittäin niillä vähäisillä ostoksillasi... Kiva kun väsäsit useammankin pussukan niin sai kaikki arvontapalkinnon.

Simpura kirjoitti...

Onpas teillä ollut mukavan kuuloinen reissu. Eihän sitä aina ole pakko ostaa paljon,vaikka kyllä minä laittaisin jo kuumemittaria kainaloon, josko oisit sairastumassa:DD

Heffaklumpen kirjoitti...

Ihan mukavan saaliin toit kotiin vaikkei kilotolkulla lankaa ollutkaan. KAikkea pientä ja tarpeellista ja ihania nappeja!