perjantai 1. toukokuuta 2015

Time for Coffee

Tämä huivi valmistui huhtikuun puolella ja on suoranainen ihme että lopulta valmistui. Malli on Time for Coffee, joka löytyy maksullisena Ravelrysta. Huivissa tehdään ensin vartalo-osa ja lopuksi pitsireunus tehdään poikittain samalla päätellen reunasilmukoita. Ja kun työssä on noin 600 silmukkaa, voitte kuvitella kuinka tylsäksi homma kävi varsin nopeasti. Kaiken huipuksi lanka loppui kesken kun reunusta oli valmistunut 2/3, sillä suurensin huivia ohjeesta. Ohjeen mukaisena huivista olisi tullut varsin pieni. No, laskeskelin että loppunut tuo olisi normaalikokoisenakin, joten lisää lankaa piti etsiä. Ja kun Jawoll Magic Degrade oli ostettu messuilta parisen vuotta sitten, ei tietenkään samaa erää saanut enää mistään. Itse huomaan kyllä eron ja sekös ärsyttää. Kaikkiaan tähän upposi 194 grammaa lankaa, suurin osa Jawoll Magic Degradea ja loput Austermann Steppiä. Vartalo-osassa käytin 3,75:n pyöröä, pitsireunukseen 3,5:a. Huivista ei tullut ihan niin kiva mitä olin odottanut, joten sen kohtalo on vielä täysin auki.

This shawl was finished in April and it almost wasn't finished at all. The pattern is Time for Coffee and it can be purchased from Ravelry. The body is made first and then the edging is knitted sideways and the shawl is bound off very slowly at the same time. As you might guess, since this had almost 600 stitches, the process became tedious very quickly. And to top it all, I ran out of yarn about 2/3 through as I made this bigger than in the pattern. The pattern would've produced a tiny shawl so I had to make it bigger. Oh well, I calculated that even if I'd made the same size as in pattern, I would've ran out of yarn anyway so no harm there. The Jawoll Magic Degrade skein I had was bought from a fair about two years back so there was no chance of getting more of the same dye lot. I can tell the difference and it annoys me. All in all this took 194 grams  of yarn, mostly Jawoll Magic Degrade and some Austermann Step. I used 3,75 circulars for the body and 3,5s for the edging. This didn't turn out as nice as I thought it might so this might end up in the gift pile.

5 kommenttia:

Huopatossunen kirjoitti...

Upea! Ihana <3

Ja ihan mun värinenkin.

KristiinaS kirjoitti...

No joo, varmaan oli tylsä reunusta tehdä mutt se on kaunis. Niinkuin huivi itsessäänkin, harmi ettet ihan tykkää siitä. Noh, aika tavaran kaupitsee, sanotaan:)

MiunMaun kirjoitti...

Ihan mielettömän upea huivi <3
Mallivalinta langalle tai lankavalinta mallille on osunut täydellisesti nappiin. Täyskymppi!

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis ja ihanan kirkkaat värit!<3 Pingu

Laura kirjoitti...

Kauniit värit ja kaunis huivi. :)