sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Vieroitusoireita

Voihan vesisade.
Kisut haettiin eilen takaisin kotiin ja nyt mulla on ihan hirmuiset vieroitusoireet! Niin sitä vaan puolessatoista viikossa ehti tottua siihen, että kotona on karvaisia kavereita odottamassa. Siis muitakin kuin ne nurkissa alati pyörivät villakoirat...

Jotain ihmeellistä tapahtui tässä viikonlopun aikana. Kuukausitolkulla (lue: suunnilleen maaliskuusta asti) ufoilleet sukat hyppäsivät takaisin työn alle ja nyt homma viimein lähti luistamaan. Aivoissa vaan jokin nytkähti ja kuvio alkoikin yhtäkkiä yllättäen sujua. Ja vauhtikin nopeutui, kun opettelin viimein tekemään nuo palmikonkierrot ilman palmikkopuikkoa. Nuohan saattavat jopa valmistua jossain vaiheessa! Tässä pientä esimakua missä menossa:
Näihin on siis tullut kymmenisen senttiä lisää ja kantapäät viikonlopun aikana. Kuvion kanssa pitää olla edelleen tarkkana kuin porkkana, mutta isoin henkinen este on jo ylitetty. Nyt vain jännittämään miten pitkiksi maltan tehdä sukanvarret. Neulomista vauhdittaa erinomainen musiikki menneiltä vuosilta.

Legendan kuolemasta tuli kuluneella viikolla 20 vuotta. Olenkin viettänyt Freddie Mercury-tribuuttiviikonloppua. The show must go on!

4 kommenttia:

KirsiJ kirjoitti...

Onko siitäkin jo noin kauan aikaa?

Virpi kirjoitti...

Juh, komppaan edellistä... Vausi, sulta löytyy ufojakin??? Jotenki luulin, et sä neulot aina kaiken samointein pois ku KyJytki on jo valmiina näin nopsaan! Aina oppii uutta...

Angelique71 kirjoitti...

Kuule älä muuta sano,tuo sade on kauhea. Ukkokulta houkutteli minut ostoksille Verkkokauppa.comiin, ja luulin pääseväni mukavasti autolla Ruoholahden parkkihalliin ja sisäkautta kauppaan. Enpä tajunnut että joudun Jätkäsaaren sateessa talsimaan satoja metrejä autosta sisätiloihin.

Muutoin Virpi taas vei sanoja suustani. Ufoja - Teho-Drucillalla? Ei oo todellista... sinulla täytyy olla joku ihan oma määritelmä sanalle ufo ;)

Mella kirjoitti...

kauniit sukat,meitsin haaveena vaan kuviolliset komistukset=))